29/10/2008
,
OpusCapita
CASE: Peltolan Pussin rahaliikenne sai uuden jämäkän moottorin
Peltolan Pussi Oy valitsi OpusCapitan ja Nordean
yhteistyösopimuksen perusteella aiemmin käyttämänsä Nordean
monipankkiohjelman tilalle OpusCapitan Rahaliikenne-ohjelmiston.
Muutenkin paperipusseilla ja OpusCapita Rahaliikenne -ohjelmistolla
on yllättävästi yhteistä. Suomen johtavan paperipussien
valmistajan, Peltolan Pussin taloushallinnosta vastaava Leena Vierula tietää mitä.
Molemmat ovat vakaita arjen työkaluja ja lajissaan alansa
huipputuotteita. Peltolan Pussin valmistamat innovatiiviset
paperipussit voittivat esimerkiksi tänä vuonna painatusalan
kansainvälisessä EFTA 2008 Print Awards -kilpailussa Englannissa
oman sarjansa. Tampereella sijaitsevassa tuotantolaitoksessa
valmistuu noin 130 miljoonaa paperipussia vuodessa.
"Ei ole ollenkaan sama, millaisessa kääreessä asiakas saa
tuotteensa. Hyvä pakkaus suojaa, säilyttää ja korostaa tuotteen
hyviä ominaisuuksia. Se myy ja viestii myönteisesti sisältämänsä
tuotteen valmistajasta. Sen on oltava myös ekologinen,
kierrätettävä ja kompostoituva."
"Ympäristöystävällisyys on koko ajan yhä tärkeämpää kaikille
tuotteille. Voisiko esimerkiksi luomuleipää myydä uskottavasti
muovipussissa", Leena Vierula kysyy.
OpusCapita ja paperipussibisneksen rahaliikenne kohtasivat
syksyllä 2007. Peltolan Pussi valitsi Nordean ja OpusCapitan
yhteistyösopimuksen perusteella aiemmin käyttämänsä Nordean
monipankkiohjelman tilalle OpusCapitan
Rahaliikenne-ohjelmiston.
"Sen mukana rahaliikenteen hoito monipuolistui", Leena Vierula
toteaa. Hän vastaa Peltolan Pussin rahaliikenteestä.
OpusCapita linkittyy yrityksen taloushallinnon
Nova-ohjelmistoon, ja tämä integraatio toimi alusta asti
ongelmitta. Leena Vierula aloitti Rahaliikenne-ohjelmiston käytön
puolen päivän koulutuksella.
"Uutta asiaa tuli niin, etten heti hahmottanut kokonaisuutta.
Mutta siitä se lähti, ja nopeasti opin. Tein peruskäytöstä ohjeet
myös minua lomittaville. Vieläkään en käytä kaikkia
mahdollisuuksia, en esimerkiksi valuuttakursseja, sillä meillä on
toistaiseksi vientiä vain euroalueelle."
Leena Vierula sanoo, että rahaliikenteen päivittäistä hoitoa
helpottaa erityisesti ohjelman tosiaikaisuus:
"Tosiaikaisuus on päivän sana. Näen koko ajan, miten suoritukset
tulevat ja paljonko tileillä on rahaa aamulla ja illalla. Saan
tarvittaessa rahat sijoitettua vaikka yön yli."