05/11/2008
,
Kari J. Mäkelä, CEO, OpusCapita
Puheenvuoro likviditeetinhallinnasta: missä rahasi makaavat, yritys?
Luottolama on todellinen uhka. Rahoituslaitokset ottavat
yritysten riskit entistä tarkempaan syyniin lainatiskillä. Monet
suomalaiset pörssiyhtiöt ja pienemmät yritykset ovat velkaisia ja
luottolaman myötä tulorahoitus ei riittäisi enää menojen maksuun,
ei operatiivisiin tai korkokuluihin - investoinneista
puhumattakaan. Rahat loppuvat. Vai loppuvatko? Finanssikriisin
vaikutuksia voidaan ennalta vähentää tehostamalla yrityksen
talouden prosesseja ja nostamalla likviditeetinhallinnan
kehittäminen talousjohdon ja yritysjohdon pöydälle.
Likviditeetinhallinta auttaa rahoituskriisin ja luottolaman
yli
Yritykset voivat tiedostaa nykyistä paremmin
likviditeettiasemansa ja suunnitella likviditeettinsä hyvinkin
tarkasti. Ei ole lainkaan tavatonta, että yrityksillä on rahaa,
mutta ne eivät tiedä, missä sitä on. Yritykset saattavat ottaa jopa
turhaan lainaa, mikä voitaisiin välttää tehokkaalla
likviditeetinhallinnalla.
Tämä voi johtua yrityksen puutteellisesta kassasuunnittelusta ja
sen vaikeasta hallinnasta: käytössä on esimerkiksi manuaalisia
prosesseja, ulkomaisten tytäryhtiöiden pankkisaldoja ei voida
tarkistaa ja ennustamisen kurinalaisuus on heikkoa eikä ennusteita
päivitetä riittävän usein, jolloin niiden luotettavuus on
alhainen.
Konserni voi kuitenkin ottaa käyttöön kurinalaisen, hyvin
ohjeistetun ja valvotun likviditeetinhallintaprosessin viestimällä
ja antamalla palautetta siitä konserniin kuuluville yhtiöille ja
lisätä työn mielekkyyttä sekä analyyttisuutta manuaalisia
työvaiheita vähentämällä. Vastuu tästä niin kuin muustakin
likviditeetinhallinnasta kuuluu talous- ja rahoitusjohdolle, mutta
sen pitää olla myös koko konsernin johtoryhmän kiinnostuksen
kohde.
Turhan lainanoton välttämiseksi tytäryhtiöt on saatava
ymmärtämään, ettei niillä ole "oma rahaa". Niiden tehtävä ei
myöskään ole varautua pahan päivän varalle maksimoimalla kassaa,
vaan konsernin keskitetty rahoitustoiminto rahoittaa
konserniyrityksiä. Yhteisenä tavoitteena on oltava konsernin
nettovelan, korkokustannusten ja rahoitusriskien minimoiminen sekä
optimointi.
Asioiden tehostamiseksi entisestään ja ulkoisten pankkitilien
määrän minimoimiseksi yritykset voivat myös perustaa sisäisiä
pankkeja, joiden suosio ei ole ainakaan vähentymässä yritysten
pankkiluottamuksen horjuessa. Kaikkialla yritysten omien sisäisten
pankkien perustaminen ei kuitenkaan onnistu lainsäädännön
takia.
Lainanottoon voi pakottaa pelkästään sisäinen maksuliikenne. Jos
rahaa siirretään esimerkiksi konserniyritysten välillä ja
arvopäivät on kirjattu väärin, raha jää vain "matkalle". On myös
huomattava, että konsernin sisäinen maksuliikenne pankkien kautta
aiheuttaa transaktiokustannuksia, vaikka SEPA (Single Euro Payment
Area) -maailmaan siirtyminen vähentääkin niitä. Konsernitilien ja
sisäisen pankin - jossa maksuliikenne hoidetaan keskitetysti
yhdestä paikasta - hyödyntäminen riittävän tehokkaasti on tarpeen.
Joskus myös lainsäädännölliset ja verotukselliset esteet sekä
hidasteet, kuten korkojen lähdevero rahansiirroille tietyistä
maista, voivat heikentää likviditeettiä.
Likviditeetinhallinnassa ennustettavuus korostuu konsernitasolla
erittäin paljon. Ennusteiden täsmällisyys ja ajantasaisuus
tehostuvat sähköisen laskujenkäsittelyn ansiosta. Sama etu on
likviditeetinhallinnan ja muiden taloushallinnon järjestelmien,
kuten reskontrien, palkkojen ja treasury-järjestelmän, liittyessä
toisiinsa. Ennusteen kokoaminen ja oikeellisuus ovat kunkin
tytäryhtiön vastuulla. Konsernin rahoitus seuraa yleensä
konsernitason tilannetta ja tallettaa ylijäämän.
Huonon likviditeetinhallinnan aiheuttamat kustannukset voidaan
laskea ja tiukka taloustilanne auttaa ymmärtämään sen merkityksen.
Kyse voi olla yrityksen eloonjäämistaistosta.