06/08/2010
Tikkurila tehostaa treasury-toimintojaan IT2-järjestelmällä
OpusCapita on toimittanut Tikkurila Oyj:lle IT2 Treasury
Management -ratkaisun rahoitusprosessien hallintaan. Yhtiö hankki
oman treasury-järjestelmän irtauduttuaan emoyhtiöstään Kemira
Oyj:stä ja listauduttuaan NASDAQ OMX Helsinkiin viime
maaliskuussa.
"Otamme nyt ensiaskeleita rahoitusprosessien automatisoinnissa,
ja IT2-järjestelmä siinä on merkittävä osa-alue. Olemme jo saaneet
rahoituksen perusasiat pyörimään ja viemme tulevina vuosina
automatisointia eteenpäin", kertoo Tikkurilan rahoitusjohtaja Jarmo
Lappalainen.
"Valitsimme IT2-järjestelmän, sillä tutkimistamme
järjestelmävaihtoehdoista se kattoi ainoana kaikki ne toiminnot,
joita toivoimme treasury-järjestelmältä."
IT2-ratkaisu tehostaa Tikkurilan nelihenkisen treasury-osaston
toimintaa. Lappalaisen mukaan se on rahoitustoimintojen
ykköstyökalu, jonka avulla esimerkiksi valuutta- ja korkoriskien
seuranta onnistuu luotettavalla tavalla. Olennainen etu on myös
pääsy eroon monista manuaalisista työvaiheista, jotka tyypillisesti
kuormittavat rahoitusosaston henkilöstöä.
Tikkurilalla on tuotantoa seitsemässä maassa ja myyntiyhtiöitä
11 muussa maassa Skandinaviassa, keskisessä Itä-Euroopassa,
Venäjällä ja muissa IVY-maissa. Kansainvälisestä toiminnasta
johtuen valuuttariskien hallinta on oleellinen osa rahoitusosaston
toimintaa. IT2:n ansiosta valuuttaposition hallinnointi onnistuu
jatkossa entistä kätevämmin.
"IT2-järjestelmän Treasury Best Practice -ajatteluun perustuvat
prosessikuvaukset ja raportointityökalut, esimerkiksi kassavirta-
ja valuuttariskiraportointi, nostivat sen selkeästi muiden
valinnassa olleiden järjestelmien ohi. Järjestelmään integroidun
oman raportointiosion avulla yhtiöt pystyvät raportoimaan meille
omia ennusteitaan ilman, että välissä on toista ohjelmaa, jolla
tiedot kerätään", Lappalainen jatkaa.
Käyttökokemukset uudesta järjestelmästä ensimmäisiltä
kuukausilta ovat Lappalaisen mukaan olleet hyvin positiivisia.
Projektin seuraava vaihe käynnistyy lähiviikkoina, kun IT2 Net
-moduulin testaus alkaa. Se integroi tuotanto- ja myyntiyksiköt
IT2-järjestelmään ja nopeuttaa toimintoja entisestään. Järjestelmän
loput toiminnallisuudet otetaan käyttöön syksyn aikana.
Tikkurilan tavoitteena on olla johtava maaliyhtiö Pohjoismaissa
ja Itä-Euroopassa, mukaan lukien Venäjä. Yhtiön liikevaihto oli
530,2 miljoonaa euroa vuonna 2009.