Uutisia

07/02/2011

OpusCapitassa aloitti seurallinen talousjohtaja

 

Diplomi-insinööri Mikko Varhe, 41, siirtyy OpusCapitan talousjohtajaksi. Hän työskenteli aiemmin Nokiassa, jossa hän toimi eri yksiköiden liiketoiminnan kehitys- ja talousjohtajana viimeiset viisi vuotta.

OpusCapitassa pyyhkivät muutoksen ja voimakkaan kansainvälistymisen tuulet. Viime vuoden lopussa laitettiin perusasioita kuntoon paitsi henkilöstön myös konsulttien voimin. Uusina voimina aloittivat yrityksessä tämän vuoden alussa muun muassa IT- ja HR-vastaavat sekä controlleri, joiden toimintaa johtaa talousjohtaja Mikko Varhe - niin ikään uutena.

Otaniemestä valmistunut diplomi-insinööri Mikko Varhe tuli OpusCapitaan Nokialta, jossa hän toimi eri yksiköiden liiketoiminnan kehitys- ja talousjohtajana vuodesta 2006.

"Pieni, yrittäjähenkinen yritys oli houkutteleva. Nykyinen työnantajani tarjoaa laajemman näkymän eri bisnesfunktioihin kuin suuremmat yritykset, joissa tehtävät ovat kapea-alaisempia. Täällä on hyvä tekemisen meininki", innostuu OpusCapitan talousjohtaja Mikko Varhe.

Ennen Nokiaa Mikko Varhe työskenteli muun muassa TeliaSoneralla ja konsulttina McKinseylla.

Varhe kuvailee itseään analyyttiseksi, käytännönläheiseksi, avuliaaksi - ja sosiaaliseksi. .Näistä ominaisuuksista on muodostunut Varheelle oma johtamistapa - myös johtoryhmätyöskentelyssä. Jutustelu Varhen kanssa paljastaa, että Kallion ilmaisulukion käynyt talousjohtaja on varmuudella ulospäin suuntautunut ja seurallinen.

Varhe pitää tärkeänä vanhusten asioita. Hän ei vain puhunut, vaan aloitti kylätalkkaritoiminnan Helsingin Marjaniemessä 2004.

"Tavoitteeni oli auttaa alueen vanhuksia päivittäisen talouden hoidossa ja ylläpidossa.", kertoo Varhe. Palvelu toimii työllistämällä pitkäaikaistyöttömiä vanhusten avuksi.

Harrastukseni: Loikin jumppatunneilla ohjaajan tahtiin. Bodypump sekä puutarha- ja remonttihommat ovat minun juttujani. Pidän yleensäkin käsillä tekemisestä. Lukkarinrakkaudesta Marjaniemeen toimin myös Marjaniemen Kiinteistönomistajien ja Marjaniemi-Seuran hallituksissa.
Asun:
Helsingin Marjaniemessä.
Perheeni:
Vaimo sekä 10- ja 11-vuotiaat tyttäret.

Lisätietoja:

Tiina Härkönen, markkinointi- ja viestintäjohtaja
OpusCapita Oy
puh. 0207 463 211
Tiina.Harkonen(at)opuscapita.com

Lisää

 

Ota yhteyttä

Kysymyksiä? Pyyntöjä? Tiedusteluja?

Ole hyvä ja anna palautetta toiminnastamme tai ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella.

*) pakollinen kenttä


Tilaa verkkoesittely



Ole hyvä ja anna yhteystietosi ja valitse sopiva päivä esitykselle.

*) pakollinen kenttä


Tilaa hyötyselvitys

Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake

*) pakollinen kenttä

TILAA UUTISKIRJEEMME



Ole hyvä ja täytä yhtestietosi

*) pakollinen kenttä

TILAA ASIAKASLEHTEMME



Ole hyvä ja anna yhteystietosi

*) pakollinen kenttä