Merta näkyvissä! OpusCapita aloitti uusin kuvioin

 

OpusCapita starttasi uuteen vuoteen energisesti ja uusin kuvioin, ihan konkreettisesti. Yhtiön Helsingin toimisto muutti kaupungin keskustasta Espoon Keilarantaan samaan taloon Itella Informationin kanssa. Voimaa kassavirtaprosessien automatisoinnin kehittämiseen puhaltavat nyt myös raikkaat tuulet merenrantamaisemissa.

Myös OpusCapitan organisaatiota on uudistettu. Asiakkaille yksi näkyvimmistä muutoksista on se, että myynnistä vastaa nyt Kimmo Kauranen toimitusjohtajan tehtäviensä ohella.

Tuotehallinta puolestaan on Päivi Karesjoen aluetta.

− Toimin kolme vuotta OpusCapitan Suomen maajohtajana ja siinä tehtävässä aktiivisesti yhteistyössä asiakkaidemme kanssa. Se työ jatkuu nyt uudesta näkökulmasta. Kehitämme OpusCapitan uuden sukupolven ohjelmistoja koko ajan entistä paremmiksi. Asiakkailta saamamme ideat ja toiveet ovat aivan keskeisiä, kun  tuotehallinnan kautta tuomme mukaan uusia piirteitä ja ominaisuuksia, Päivi Karesjoki kertoo.

OpusCapitan tavoite on kasvaa vahvasti Skandinaviassa ja Keski-Euroopassa. Tuotehallinta vastaa myös siitä, että OpusCapitassa on eri markkina-alueilla tarvittavat ominaisuudet.

Päivi Karesjoen tehtävä on varmistaa, että asiakasyritykset pääsevät parhaalla tavalla hyötymään OpusCapitan ja Itella Informationin ratkaisujen yhdistämisestä. Esimerkiksi sähköiseen laskunkäsittelyyn on nyt tarjolla koko paketti, johon kuuluvat niin osto- ja myyntilaskujen hallinta, operaattoripalvelut kuin skannauspalvelutkin.

Myös OpusCapitan talousjohdossa on uusi tekijä. Yhtiön oma talous ja sen prosessien kehittäminen on jatkossa talousjohtaja Eric Cokerin jämäkässä otteessa.

OpusCapitan toimiston uusi osoite Espoossa on Keilaranta 13.

Ota yhteyttä

Kysymyksiä? Pyyntöjä? Tiedusteluja?

Ole hyvä ja anna palautetta toiminnastamme tai ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella.

*) pakollinen kenttä


Tilaa verkkoesittely



Ole hyvä ja anna yhteystietosi ja valitse sopiva päivä esitykselle.

*) pakollinen kenttä


Tilaa hyötyselvitys

Ole hyvä ja täytä alla oleva lomake

*) pakollinen kenttä

TILAA UUTISKIRJEEMME



Ole hyvä ja täytä yhtestietosi

*) pakollinen kenttä

TILAA ASIAKASLEHTEMME



Ole hyvä ja anna yhteystietosi

*) pakollinen kenttä