OpusCapita Express Joulukuu 2009

OpusCapita kasvaa
teknologiayritysten kärkiryhmässä

OpusCapitan liiketoiminnan hyvä kehitys 2000-luvulla on nostanut yhtiön 11. sijalle Suomen nopeimmin kasvavien teknologiayritysten joukossa.
Listauksen on tehnyt Deloitte ja se on osa Deloitten teknologian, median ja tietoliikenteen toimialaryhmän globaalia Technology Fast 50 -ohjelmaa. Sija kasvulistalla perustuu liikevaihdon kehitykseen viiden viime vuoden aikana. Ohjelmaan osallistumisen yksi keskeinen edellytys on, että yrityksen liiketoiminta pohjaa omaan teknologiaan.
Paikka kotimaisten yritysten kärkipäässä vie OpusCapitan myös EMEA-alueen 500:n nopeimmin kasvaneen teknologiayrityksen listalla puolivälin paikkeille.
pLue lisää


express6fin_kosonen_main (kosonen_mainun68.jpg)OpusCapita operoi
Yhteisvastuun pankkisiirrot

Suomen suurin vuosittain järjestettävä kansalaiskeräys, evankelis-luterilaisen kirkon Yhteisvastuukeräys, täyttää 60 vuotta. Se on tuottanut 2000-luvulla noin viisi miljoonaa euroa vuodessa. Keräyksen järjestää yhteistyössä seurakuntien kanssa Kirkkopalvelut ry. Kirkkopalvelut-Kotimaa-yhtiöissä OpusCapita on tärkeä työkalu niin Yhteisvastuukeräyksen lahjoitustuottojen hallinnoinnissa kuin konsernin maksuliikenneasioissakin.

OpusCapita on toteuttanut Kirkkopalveluille Sisäinen pankki -sovelluksen toiminnallisuuksia hyödyntävän ratkaisun, jota käytetään Yhteisvastuukeräyksen lahjoitustuottojen hallinnointiin ja raportointiin.

pLue lisää

 

 


Insinööri sai häädön Arkistosta

Insinööri sai lähteä OpusCapita Arkistosta, ja tilalle tulivat talouden ammattilaiset. Tietovarastossa on nyt entistä enemmän vipinää kintuissa ja tarkkuutta toimissa. Muutokset konkretisoivat uudistunutta OpusCapita Arkisto -ratkaisua. Ohjelmisto on nyt aiempaa nopeampi ja helppokäyttöisempi myös selaimella. Myös muiden kuin OpusCapita-aineistojen arkistointi ja haku sujuvat kätevästi.
Lue lisää


Tapiola ei ota riskejä

”Halusimme kumppaniksi markkina-alueemme
parhaan SEPA-asiantuntijan”

Suomen suurimpiin finanssitaloihin kuuluvassa Tapiolassa muutokset maksuliikkeen järjestelmissä ovat aina kriittisiä operaatioita. Siksi Tapiola halusi SEPA-yhteistyökumppanin, jonka ydinosaamista ovat yhtenäiseen euromaksualueeseen liittyvät maksamisen muutokset - siis OpusCapitan.

Tapiola-ryhmän vakuutusyhtiöt maksavat asiakkailleen vakuutuskorvauksia ja eläkkeitä joka päivä noin 7,5 miljoonaa euroa. Maksumassat ovat isoja, suorituksia on joka kuukausi satojatuhansia kappaleita. Kerralla maksuun voi lähteä jopa 120 000 eläkkeen erä. Laskuja lähetetään vuodessa noin seitsemän miljoonaa kappaletta.

Siitä, että raha liikkuu varmasti joka päivä, vastaavat Tapiola-ryhmässä maksuliike- ja laskutuspalvelut -yksikön johtaja Eila Burman ja maksuliikeosaston osastopäällikkö Juhani Backman. He vastaavat myös siitä, että yhtiöryhmässä on täysi SEPA-valmius viimeistään vuoden 2010 lopussa.

Lue lisää


SEPA-siirtymäturvan
myynti loppuu joulukuussa

Kolmen vuoden siirtymäaika SEPA-tilisiirtoihin päättyy Suomessa tällä tietoa vuoden 2010 lopussa. Tuotepäällikkö Tapani Oksala OpusCapitasta sanoo, että aikaa ei ole hukattavaksi. -Voidaksemme taata yrityksille SEPA-valmiudet siirtymäajan kuluessa uusien SEPA-Siirtymäturva-sopimusten myynti päättyy joulukuussa 2009.
viivaLue lisää


Uusi maksupalvelulaki
voimaan toukokuussa

EU:n maksupalveludirektiiviin pohjautuva uusi maksupalvelulaki tulee Suomessa voimaan 1. toukokuuta 2010. Direktiivi on tehty SEPA-muutosten edistämiseksi ja se yhtenäistää ja vauhdittaa maksuliikettä koko SEPA-alueella. Tavoitteena on kilpailun, läpinäkyvyyden ja tehokkuuden lisääminen rahaliikenteessä.
viivaLue lisää

express6_joulu (jouluueuc.jpg)


 

Ohjelmistot ja yhtiö parasta
A-ryhmää

Vaikeassa taloustilanteessa takana on vireä OpusCapitan 25-vuotisjuhlavuosi. Se on vietetty todella kovan työn merkeissä: olemme satsanneet sekä sisäisten prosessien kehittämiseen että tuotekehitykseen. Tuloksena tuotekehitysponnistuksista Arkisto-tuotteemme astuu ensimmäisenä OpusCapita-tuotteiden uuteen aikakauteen.

OpusCapitan kasvu jatkuu. Huima nousumme Deloitten listauksessa Suomen nopeimmin kasvavien teknologiayritysten joukossa on todiste sille, että olemme satsanneet oikeisiin asioihin ja tarjonneet oikeita ratkaisuja näinä haastavina aikoina. Samalla linjalla aiomme pysyä.

SEPA-siirtymäajan viimeinen vuosi on alkamassa. Asiantuntijamme ennakoivat alkuvuodesta siirtymäbuumia, sen verran verkkaan yrityksissä on tähän mennessä tartuttu yhtenäisen euromaksualueen valmiuksiin. Siksi keskitämme juuri nyt myös resurssejamme SEPA-projektien hoitamiseen. Näin varmistamme, että asiakkaamme siirtyvät turvallisesti SEPA-aikaan.

Rauhallista joulunaikaa
ja menestystä vuodelle 2010!

Kari J. Mäkelä
CEO