Verokarhu on onnistunut!

Express - Katri KosonenKävitkö verohallinnon verkkopalvelussa tilaamassa uuden verokortin? Palvelu testattiin superkriittisesti, kun OpusCapitan käytettävyysekspertti Katri Kosonen tarvitsi uudet veroprosentit. Asiantuntijan tuomio kuuluu: hyvä käyttöliittymä, hyvä palvelu.

- Vastasin palvelussa olleeseen kyselyynkin. Siinä perättiin parannusehdotuksia, enkä yhtäkkiä keksinyt mitään. Siinä tavoite OpusCapita-ohjelmistoillekin, Katri Kosonen naurahtaa.

Hän vastaa OpusCapita-ohjelmistojen käytettävyyden kehittämisestä. Sillä rintamalla todella tapahtuu juuri nyt, kun kaikista keskeisistä OpusCapita-ohjelmistoista tehdään selainkäyttöinen versio. Niiden uudet käyttöliittymät toteutetaan Microsoft Silverlight -alustalle. Sen myötä ohjelmistot ovat tulevaisuudessa myös aiempaa visuaalisempia ja värikkäämpiä. Hyvä ulkoasu on tärkeä osa miellyttävää käyttäjäkokemusta.

Miltä uusi Maksatus tuntuu?

Ensimmäiset yritykset ovat jo jonkin aikaa käyttäneet OpusCapitan täysin uudistunutta Maksatus Plus -ohjelmistoa. Katri Kosonen on ollut mukana kehittämässä sitä aivan alkumetreiltä.

Suunnittelussa tavoite oli joustava, muuntuva ja helposti omaksuttava ohjelma. Työn perustaksi koottiin laajasti käyttäjien näkemyksiä, ja uusia ratkaisuja arvioitiin yhdessä asiakkaiden kanssa pitkin matkaa.

Jo ensisilmäys käyttöliittymään kertoo, että uusi luuta on lakaissut. Nyt perusratkaisu on samantyyppinen kuin Microsoft Outlook -sähköpostiohjelmassa. Esillä voi olla yhtä aikaa monenlaista tietoa, ja käyttäjä pääsee muokkaamaan toimintoja ja työpöytäänsä niin, että ne tukevat hänen tehtäviään riippumatta esimerkiksi hallittavien yritysten ja laskujen määrästä. Tai kun tarvitaan usean eri maan laskupohjia, käyttäjä voi säätää oletukseksi useimmin käytetyn ja ottaa muita käyttöön tarpeen mukaan.

Kokematonkin pääsee hyvin alkuun käyttämällä ohjelman sisältämiä oletusnäkymiä. Käyttäjät, jotka eivät ole vielä tutustuneet ohjelman toiminnallisuuksiin, löytävät valikoista ja työkalupalkista toiminnallisuudet ja pystyvät etenemään niiden avulla. Kokeneet voivat puolestaan rakentaa näkymistään itselleen tarkoituksenmukaisimmat ja tehostaa työtä entisestään esimerkiksi pikavalikolla.

Valmista tuli 
- siis työ jatkuu

Kun ohjelmisto on niin sanotusti valmis, se kiinnostaa käytettävyysasiantuntijaa entisestäänkin. Miten onnistuttiin? Toimivatko ratkaisut käytännössä?

- Vaikka suunnittelussa koitetaan ottaa huomioon kaikki mahdollinen, täydellisesti asioita ei saada esiin ennen kuin yritykset oikeasti käyttävät uutta ohjelmistoa omassa ympäristössään, Katri Kosonen sanoo.

Hän on jo vieraillut Maksatus Plussan ensimmäisten käyttäjien luona. 

- Ne ovat olleet hyvin hyödyllisiä visiittejä. Haluan nähdä miten uudistunutta ohjelmistoa nyt käytetään. Toimivatko olettamuksemme? Pieniä yllätyksiäkin on tullut ja niiden perusteella ohjelmistoon tehdään taas jatkossa joitakin uudistuksia. Niin se vaan on, että huipputuotteen aikaansaamiseksi tarvitaan vuoropuhelua koko ajan. Meillä onneksi myös asiakkaat ovat aktiivisia näissä asioissa.