Kevätseminaarissa kysyttiin:
Tuleeko SEPA-keppiä vai -porkkanaa?
SEPA-projektit etenevät yrityksissä kiihtyvää tahtia. Kotimaiset tilisiirtostandardit ovat voimassa enää tämä vuoden loppuun. Sen jälkeen pankit voivat tarjota poistuvia palveluja erityispalveluna lokakuun loppuun 2011 asti.
- Selkeää tietoa ei ole siitä, miten pankit toimivat vuodenvaihteen jälkeen nykymuotoisten maksuaineistojen kanssa. Antavatko SEPA-keppiä eli mahdollisesti nostavat hintoja vai yrittävätkö kiihdyttää projekteja hyötyporkkanoilla, kysyi tuotepäällikkö Tapani Oksala OpusCapitan asiakasseminaarissa Tallinnassa.
Oksalan mukaan todennäköistä on, ettei hinnankorotuksia tule. Palkintoporkkanoita sen sijaan on jo tiedossa. Esimerkiksi SEB-pankki on luvannut vuoden 2011 tammikuun SEPA-transaktiot ilmaiseksi yrityksille, jotka toteuttavat SEPA-migraation kuluvan vuoden aikana.
Maksuaineistoja koskevien SEPA-muutosten jälkeen vuorossa on toinen muutosaalto eli kansainvälisen RF-viitteen ja XML-muotoisen tiliotteen käyttöönotto.
RF-viite on mahdollista ottaa käyttöön joulukuun alusta 2010. Tämä kuitenkin edellyttää, että laskutusjärjestelmät tuottavat uudenmuotoisia viitteitä ja että ne pystytään käsittelemään järjestelmissä. RF-viite välittyy XML-tiliotteella, eli todelliset järjestelmien automaatiohyödyt saadaan yrityksille syntymään vasta sen käyttöönoton jälkeen. Suomessa isoimmat pankit ovat ilmoittaneet alkavansa tuottamaan XML-tiliotteita kuluvan vuoden aikana.
Suoraveloituksesta päätetään syksyllä
Suomen kansallinen SEPA-foorumi on ottanut kantaa nykyisen suomalaisen suoraveloituskäytännön jatkoon.
- Näyttää siltä, että nykymuotoinen suoraveloitus lakkaisi vuoden 2013 jälkeen. Se korvattaisiin tällöin e-laskulla ja automaattisen maksamisen palvelulla. Käytäntö ajaa periaatteessa saman asian kuin nyt suoraveloitus. Koska se ei kuitenkaan ole suoraveloitusta, siihen ei tarvitse soveltaa maksupalvelulain mukaista kahdeksan viikon palautusoikeutta, Tapani Oksala kertoo.
Lopullinen päätös Suomen suoraveloituksen siirtymäsuunnitelmasta tehdään syksyllä 2010.
Euroopassa suoraveloitukset ovat laajasti käytössä kansainvälisten yritysten maksuliikenteessä.
- Pikkuhiljaa Suomessakin aletaan havahtua siihen, että SEPA-suoraveloituksesta voisi olla oikeasti hyötyjä. Se tuo yrityksille uuden mahdollisuuden käyttää suoraveloitusta myös yritysten välillä. Kaikki nämä vaihtoehdot kannattaa joka tapauksessa selvittää.